Mustankorkea on suljettu joulun ja uudenvuoden pyhäpäivät eli kalenterin ”punaiset päivät”. Arkipäivinä ja esimerkiksi välipäivinä olemme auki. Katso kaikki ajantasaiset aukioloaikamme nettisivuiltamme tai aukiolohaustamme. Rauhallista joulunaikaa!
Mihin jätteeni kuuluu?
Törpötä kinkkurasva
Kun sinä törpötät kinkkurasvan biojätteenä, laitamme mekin Mustankorkealla hyvän kiertämään ja lahjoitamme 2000 euroa hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna joululahjarahan saajaksi valittiin asukkaiden ehdotuksista Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry. Rauhallista joulua ja toiveikasta uutta vuotta!
Ajankohtaista
Ensi vuoden jätehintoihin on tulossa vain pieniä korotuksia
Suunnitteletko käyntiä meille tiettynä päivänä?
Syötä päivämäärä aukiolohakuun ja tiedät milloin eri toimipisteemme ovat auki.
Blogit
Miksi vaihdoin kaasuautoon ja miksi en ole katunut hetkeäkään
Töissä Mustiksella
Hilla Järvinen, viestinnän harjoittelija
Ota käyttöön OmaJätehuolto
OmaJätehuolto vie jäteasioiden hoitamisen kivikaudelta nykypäivään. Tätä helpommaksi omien jäteasioiden hoitaminen ei voi enää mennä! Palvelusta näet milloin jäteauto tulee seuraavan kerran tai tarkistat jätelaskusi. Ota OmaJätehuolto heti käyttöösi! Se on kanava Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Toivakan omakoti- ja paritaloasukkaille, kesämökkiläisille sekä taloyhtiöiden isännöitsijöille. Sen kautta jäteastiat hoituvat helposti!
Psst. Eikö chatti toimi? Jos et hyväksy nettisivujemme evästeitä, chat ei valitettavasti toimi. Voit tarkistaa omat evästeasetuksesi menemällä aivan sivun alaosaan vihreällä pohjalla olevaan osaan, josta löydät tekstin ”Näytä omat evästeasetukseni”.