Pöydällä on kasa epämääräistä roskaa. Pöydän takana on suojavaatteissa silmälasipäinen nainen ja hänen takanaan toinen nainen. He ovat jossain hallissa.

Biojätettä päätyy sekajätteen joukkoon hieman aiempaa enemmän. Tämä selviää tuoreesta sekajätteen koostumustutkimuksesta, jonka mukaan biojätettä on asukkaiden sekajätepusseissa noin 25 prosenttia Mustankorkean toimialueella. Valtakunnan tasolla sekajätepusseissa on biojätettä lähes 30 prosenttia. Muovipakkausten lajittelu taas on parantunut Mustankorkean toimialueella etenkin taajamassa.

Mustankorkea oli mukana tutkimassa Keski-Suomen sekajätteen koostumusta jo viidennen kerran. Tutkimus toteutettiin Sammakkokankaalla, jossa jätteet lajiteltiin yhteensä 28 jäteluokkaan. Tutkimus on toteutettu 2–3 vuoden välein alkaen vuonna 2015. Tuolloin sekajätepusseissa oli biojätettä vajaa 20 prosenttia, kun taas vuonna 2021 määrä oli 23 prosenttia ja nyt 25 prosenttia Mustankorkean toimialueella. Biojätteen määrä sekajätteessä on pysynyt melko samalla tasolla koko tutkimusjakson ajan vuosina 2015–2026.

– Vaikka luvut hieman seilaavat, niin ne ovat kuitenkin aika samalla tasolla edellisvuosien kanssa. Tarvitsemme vielä lisää pidemmän ajanjakson vertailua, että näemme paremmin lajittelutrendin, arvioi Mustankorkean ERP- ja ympäristöasiantuntija Salla Kauppinen.

Kauppinen on ollut myös itse tekemässä lajittelututkimusta vuonna 2021.

Biojätteen määrä sekajätteessä

  • 2015: 19,5 %, ilman pehmopaperia 14,9 %
  • 2017: 27,1 %, ilman pehmopaperia 21,4 %
  • 2021: 23,0 %, ilman pehmopaperia 17,0 %
  • 2023: 20,6 %, ilman pehmopaperia 15,4 %
  • 2026: 25,2 %, ilman pehmopaperia 20,7 %

Luvut koskevat Kuokkalan (taajama) ja Korpilahden (haja-asutusalue) alueilta kerättyjä tutkimusnäytteitä. Tutkimuksen lajitteluohjeita on tarkennettu vuodesta 2021 lähtien, jolloin pehmopaperi on lajiteltu erikseen. Tuloksissa pehmopaperi on laskettu mukaan biojätteeseen, johon se kuuluisi muutenkin lajitella.

”Sekajätetutkimukseen tulevat jätepussit ovat yksittäisiä otantoja alueeltamme taajama- ja haja-asutusalueilta touko-kesäkuulta. Mitä useammin toteutamme tutkimuksen, sitä paremmin näemme lajittelun pitkän ajan trendejä. On hyvä, että varsinaisen sekajätteen osuus on noussut tutkimuksessa, sillä se kertoo siitä, että ihmiset lajittelevat paremmin. Hyvää oli myös, että lasin ja metallin määrä sekajätteessä oli vähäinen.”


Salla Kauppinen, ERP- ja ympäristöasiantuntija
Pitkähiuksinen nuori nainen katsoo kameraan ja hymyilee vienosti.
Valkoinen suojahaalari päällä oleva ihminen pitää käsissäään violetteja työhanskoja.
Työhanskat kuuluvat sekajätteeseen. Tosin roskiin oli päätynyt myös hanskoja, jotka olivat täysin hyvässä kunnossa ja käytettäviä. Näiden roskiin laittajalle ovat tainneet työt riittää.

Keski-Suomi edellä biojätteen lajittelussa

Jos Mustankorkean toimialueen lukuja vertaa valtakunnallisiin lukuihin, niin olemme edellä biojätteen lajittelussa. Valtakunnan tasolla biojätettä on sekajätteestä vajaa 30 prosenttia.

– Jyvässeudulla biojätteitä on lajiteltu jo 30 vuotta. Biojätteen lajittelu on kehittynyt alueellamme hyvään suuntaan ja onkin nyt jonkinasteinen pettymys, että hyvä kehitys on hiipunut, miettii Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.

Mustankorkean esittämissä luvuissa on biojätteen osuudessa mukana pehmopaperi eli paperinenäliinat, talouspaperi, käsipyyhkeet, wc-paperi ja servetit – käytännössä siis kaikki se, mitä tulisi lajitella biojätteeseen.

– Pehmopaperin määrä on pysynyt vuosien kuluessa melko samana, mutta biojätteen vaihtelussa on eroja, Martikainen toteaa.

”Biojäte olisi tärkeää saada pois sekajätteestä, sillä se pilaa ja sottaa sekajätteen, eikä se edes pala hyvin. Kukaan ei polttaisi banaaninkuoria takassaan. Jos biojäte saadaan pois sekajätteestä, helpottaa se tulevaisuudessa myös muiden hyödynnettävien jätteiden erottelua esikäsittelylaitoksissa.

Esko Martikainen, toimitusjohtaja
Silmälasipäinen mies katsoo hymyillen kameraan. Hänellä on päällään kauluspaita ja takki.

”En usko, että lajittelun onnistumisessa on kiinni lajitteluun liittyvän tiedon puutteesta. Nyt pitäisi pystyä vaikuttamaan asennoitumiseen, jotta muun muassa biojätteen määrää saataisiin pienemmäksi.”

Outi Ruuska, toimitusjohtaja, Sammakkokangas
Lähikuva hymyilevästä. polkkatukkaisesta henkilöstä, jolla on päällänsä suojaliivi
Harmaassa ämpärissä on yhdet lenkkarit ja toiset keltaiset crocksit.
Rikkinäisten, likaisten ja vanhojen kenkien paikka on sekajätteessä.
Vihertävän sinisessä sangossa on kasa likaisia hammasharjoja ja kampoja.
Sekajätteen seasta löytyi paljon hammasharjoja. Vanhojen hammasharjojen paikka onkin sekajätteessä ja niiden suositeltu vaihtoväli on kolme kuukautta.

Muovipakkauksia lajiteltiin ahkerasti taajamassa

Tutkimuksessa hienointa oli, että muovipakkauksia oli aiempaa vähemmän. Muutos oli suurempi taajamassa kuin haja-asutusalueella. Muutoin eroja ei juuri ollut taajama ja haja-asutusalueiden välillä.

– Kokonaisuutena Mustankorkean alueella muovipakkauksia oli sekajätteen seassa reilu kahdeksan prosenttia vähemmän, jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen, Martikainen kertoo.

Muutos johtunee siitä, että taajamassa on nykyään useimmilla kiinteistöillä erilliset muovinkeräysastiat lähellä pihoilla, jolloin ne ovat helpommin saavutettavissa kuin haja-asutusalueilla. Taajamassa muovipakkauksia oli sekajätteen seassa 12,7 prosenttia, kun taas haja-asutusalueella niitä oli 15,0 prosenttia. Haja-asutusalueiden asukkailla muovin lajittelutottumukset eivät olleet juurikaan muuttuneet.

– Jatkossa muovin lajittelu helpottuu myös haja-asutusalueilla, kun lisäämme loppuvuodesta muovipakkausten keräysastioita myös hyötykeräyspisteillemme, Martikainen kertoo.

Mustankorkealla on yhteensä noin sata hyötykeräyspistettä täydentämässä Ringin keräysverkostoa. Muovipakkausten keräys on tulossa noin puoleen Mustankorkean suosituimmista hyötykeräyspisteistä.

Muovipakkausten määrä sekajätteessä

  • 2015: 22,0 % (taajama 17,4 %, haja-asutusalue 26,7 %)
  • 2017: 20,3 % (taajama 18,9 %, haja-asutusalue 21,7 %)
  • 2021: 18,4 % (taajama 16,3 %, haja-asutusalue 20,7 %)
  • 2023: 15,9 % (taajama 16,9 %, haja-asutusalue 14,9 %)
  • 2026: 13,9 % (taajama 12,7 %, haja-asutusalue 15,0 %)

Roskia lajiteltiin kahden henkilöauton verran

Sekajätteen koostumustutkimuksen tekivät Mustankorkean ja Sammakkokankaan jätteistä opiskelijat Linda Rosberg-Kulha ja Ilona Viro kesällä 2026 opinnäytetyönään. Yhteensä he lajittelivat kesällä käsin lähes 2 700 kiloa sekajätettä, joka tarkoittaa kahden henkilöauton painon verran roskia.

– Meillä ei kummallakaan ollut aiempaa kokemusta sekajätteen lajittelusta ja työ jännitti alkuun. Sekajätteen lajittelu osoittautui kuitenkin työksi siinä missä mikä tahansa muukin työ. Kesän aikana pääsimme kurkistamaan ihmisten arkeen. Roskat kertoivat omaa tarinaansa kulutuksesta ja elämästä, Rosberg-Kulha ja Viro miettivät.

Välillä roskapusseissa näkyi se, että kotona oli siivottu varastoa, tai eteisen kenkähyllyä oli käyty läpi. Ja näkyipä siellä pilkkireissukin matopurkin muodossa.

– Juhannuksen jälkeen löytyi paljon makkaraa ja jopa kokonainen syömätön pizza oli heitetty sekajätteeseen pahvikuorineen, kertoo Viro.

Valkoisessa suojapuvussa oleva nainen punnitsee pinkkiä sankoa, jonka kyljessä lukee sähkölaitteet.
Sekajätteen seasta löytyi myös sähkölaitteita, kuten erilaisia valosarjoja. Ne saisi kierrättää ilmaiseksi sähkölaitteiden keräyspisteissä.

Suodatinpussien ja kahvinporojen määrä yllätti

Roskapusseja avatessa tutkijat yllätti myös kahvin suodatinpussien suuri määrä. Ne saisi lajitella biojätteeseen.

– Aiemmin koin itse biojätteen keräämisen hankalaksi, koska sitä ei synny kotonani kovin paljon. Monesti biojäteastia alkoi haista ennen kuin se oli lähelläkään täyttä. Päätin hankkia keittiööni biojätteelle pienemmän ja juuri omaan biojätemäärään sopivan astian ja nyt se tulee tyhjennettyä tiheämmin, vinkkaa Viro.

Sähkölaitteita enemmän

Sekajätepusseihin oli eksynyt hieman aiempaa enemmän sähkölaitteita, mutta määrää voivat vääristää yksittäistapaukset.

– Sekajätteen joukosta löytyi yllättäen sähkökäyttöinen poravasara, jolla oli painoa kuusi kiloa. Sähkölaitteet saisi palauttaa ilmaiseksi sähkölaiteromuun, Rosberg-Kulha kertoo.

Mustankorkea vastaanottaa sähkölaitteita maksutta jätekeskuksen lajittelupihalla, Laukaan pienjäteasemalla ja kierrätysautolla.

Epämääräisessä roskakasassa on oranssi kebabkiusauksen pakkaus.
Sekajätteen seassa oli paljon erilaisia pakkauksia, jotka eivät sinne kuulu. Kartonkiset ruokapakkaukset pitäisi kierrättää kartongissa.

Sekajätetutkimuksen tulokset 2026

JätelajiTaajamaHaja-asutusalueKeskiarvo
Sekalaiset jätteet26,5 %
(2023: 28,2 %)
26,6 %
(2023: 21,3 %)
26,6 %
(2023: 24,8 %)
Biojäte
(sis. pehmopaperi)
26,4 %
(2023: 18,2 %)
24,0 %
(2023: 23,0 %)
25,2 %
(2023: 20,6 %)


Muovit
(sisältää *muovipakkaukset)

*Muovipakkaukset
(ei sisällä muuta muovia)
15,2 %
(2023: 22,4 %)

12,7 %
(2023: 16,9 %)
21,1 %
(2023: 20,4 %)

15,0 %
(2023: 14,9 %)
18,2 %
(2023: 21,4 %)

13,9 %
(2023: 15,9 %)
Kartonki ja pahvi9,5 %
(2023: 11,6 %)
9,0 %
(2023: 8,7 %)
9,3 %
(2023: 10,1 %)
Tekstiilit ja jalkineet9,9 %
(2023: 7,4 %)
6,6 %
(2023: 9,1 %)
8,3 %
(2023: 8,2 %)
Paperi
(ilman pehmopaperia)
3,5 %
(2023: 3,3 %)
3,5 %
(2023: 6,7 %)
3,5 %
(2023: 5,0 %)
Metalli2,6 %
(2023: 2,6 %)
2,8 %
(2023: 2,8 %)
2,7 %
(2023: 2,7 %)
Lasi3,0 %
(2023: 4,0 %)
2,2 %
(2023: 2,5 %)
2,6 %
(2023: 3,3 %)
Puu2,0 %
(2023: 1,0 %)
2,3 %
(2023: 4,9 %)
2,2 %
(2023: 2,9 %)
Sähkölaitteet ja akut1,4 %
(2023: 0,5 %)
2,0 %
(2023: 0,1 %)
1,7 %
(2023: 0,3 %)
Vaaralliset kemikaalit0,1 %
(2023: 0,7 %)
0,1 %
(2023: 0,6 %)
0,1 %
(2023: 0,7 %)
Sekajätetutkimus on toteutettu Mustankorkean ja Sammakkokankaan alueella. Tässä taulukossa esitetään vain Mustankorkean alueen tulokset. Myös jutussa mainitut prosenttiosuudet koskevat vain Mustankorkean aluetta. Taulukon alin rivi, ”sekalaiset jätteet”, kattaa sen, mitä sekajätepussiin varsinaisesti kuuluukin: esimerkiksi vaippoja ja siteitä. Kun muiden jätteiden osuus pienenee, sekalaisen jätteen osuus nousee, kuten pitääkin. Huomaathan myös, että tuloksissa on esitetty kaikkien muovien osuus (sisältäen muovipakkaukset) sekä lisäksi eriteltynä tästä määrästä pelkästään muovipakkausten osuus. Kun lasket yhteen kaikki muut luvut paitsi muovipakkaus-rivin, saat tulokseksi sata prosenttia.
Kaksi suojapukuista henkilöä lajittelevat ämpäreihin sekajätepussien sisältöä.

Tuhansia roskapusseja

Mitä sanoisit, jos sekajätepussista tulisi vastaan mädäntyneitä kaloja? Näin kävi sekajätteen koostumustutkimusta tekeville opiskelijoille Lindalle ja Ilonalle.