Näin perustat kukkapenkin helposti nurmikon päälle
Tiesitkö, että kukkapenkin voi istuttaa kätevästi kohopenkkinä myös nurmikon päälle? Tämä onnistuu oikeilla materiaaleilla, eli maatuvalla kukkapenkin pohjalla sekä laadukkaalla mullalla. Lue Katin vinkit kohopenkin kanssa onnistumiseen!
Olemme vuosien aikana testanneet monenlaisia tapoja perustaa kukkapenkkejä ja todenneet tämän tavan kaikista helpoimmaksi ja toimivimmaksi. Viljelemme pienimuotoisesti leikkokukkia Jyväskylän Tikkakoskella, joten meillä tarve toimiville kukkapenkeille on ehkä hieman tavallista kotipuutarhuria suurempi. Totesimme jo ensimmäisen viljelyvuoden jälkeen, että nurmikon kaivaminen satojen neliömetrien alueelta on aivan toivoton suunnitelma. Niinpä päädyimme testaamaan kukkapenkkien perustamista kohopenkkeinä suoraan nurmikon päälle. Ja tämä onkin toiminut mainiosti jo useiden vuosien ajan!
Mikään kaikkein kaunein tämä pitkä ja suora penkki ei ole, mutta samaa menetelmää voi käyttää minkä muotoisen kukkapenkin perustamiseen tahansa. Jos mittakaava on maltillisempi, kukkapenkki kannattaa myös rajata nurmikosta esimerkiksi kivillä, harkoilla tai puulla. Tämä auttaa estämään nurmikon leviämistä kukkapenkin puolelle.
Me käytämme näitä kohopenkkejä pääasiassa yksivuotisten leikkokukkien viljelyyn, mutta ne toimivat hyvin myös perennoille sekä kaikenlaisille vihanneksille ja juureksille.
Kohopenkki nurmikolle
- Suunnittele kukkapenkin paikka huomioiden valo-olosuhteet. Jos haluat kasvattaa kukkia, valitse mahdollisimman aurinkoinen paikka.
- Käytä kukkapenkin pohjalla jotain maatuvaa materiaalia, kuten pahvia, sanomalehteä tai olkea, joka tukahduttaa nurmikon kasvun. Me olemme käyttäneet aiemmin olkea, mutta tällä kertaa otimme testiin muovitonta ja täysin maatuvaa remonttipaperia. Laitoimme sitä kaksi kerrosta.
- Käytä hyvää multaa, kuten Mustankorkean Istutusmultaa. Multaa saa olla noin 30–40 cm riippuen hieman siitä, mitä kukkapenkkiin aikoo istuttaa. Perennoille 40 cm on hyvä määrä. Mullan kanssa ei kannata pihtailla.
- Tasoita ja muotoile penkki. Rajaa kukkapenkki nurmikosta esimerkiksi luonnonkivillä, niin helpotat kitkemistä.
- Ja kappas, valmista on!

Kukkapenkkejä voi perustaa monella tavalla, mutta me olemme todenneet, että omaan tarpeeseemme tämä on kaikista helpoin ja paras keino. Ehdottoman tärkeää on käyttää hyvää, seulottua, rikkaruohotonta ja lannoitettua multaa. Meille paras vaihtoehto on ehdottomasti ollut Mustankorkean Istutusmulta, jota olemme tilanneet kuorma-autolla suoraan pihaan jo useiden vuosien ajan. Istutusmultaa voi myös hakea peräkärryllä kohtuulliseen hintaan suoraan Mustankorkealta.

Mustankorkean Istutusmulta on peruslannoitettua, joten ensimmäisen vuoden aikana lannoittamisesta ei tarvitse huolehtia. Seuraavina vuosina maata voi parantaa esimerkiksi hevonkakalla ja ohuella kerroksella uutta multaa.
Tiesitkö muuten, että perennoja voi istuttaa koko kasvukauden ajan? Itse aion tehdä tänä kesänä myös kotipuutarhan puolelle pari perennapenkkiä valmiiksi ensi vuotta varten!


Lue lisää Katin kukkasadosta!
Viljely avomaalla on aina riippuvainen monista asioista: siementen ja kukkasipuleiden laatu, taimikasvatuksen ajoittaminen ja onnistuminen sekä ennen kaikkea se, millaiset kelit kunakin vuonna osuu kohdalle. Avomaanviljely on monin tavoin arvaamatonta ja osa sen viehätyksestä liittyy juuri siihen.