
Salla Leskinen, ERP- ja ympäristöasiantuntija
Jätehuoltoala on vienyt minut täysin mukanaan, koska onhan tämä niin siistiä hommaa! Parasta työssäni on mahdollisuus oppia ja tehdä töitä ammattitaitoisten kollegojen kanssa.
Opiskelin alun perin hevosharraste- ja nuoriso-ohjaajaksi, koska löysin jätealan vasta agrologiopintojen aikana. Osallistuin siihen kuuluvassa erikoistumisharjoittelussa seka- ja biojätteen koostumustutkimukseen, ja syvä innostus jätehuoltoalaan syttyi. Tein tutkimuksesta opinnäytetyön erilliskerätyn biojätteen ja sekajätteestä erotellun biojätteen koostumuksesta. Näkökulmana oli ruokahävikki.
Hain valmistuttuani suoraan jätealan töitä. Mustankorkealla avautui paikka, ja sillä tiellä nyt ollaan. Aloitin jätekeskuksen asiakaspalvelussa vaakaoperaattorina, ja syksystä 2024 asti olen toiminut ERP- ja ympäristöasiantuntijana HSEQ-tiimissä (laatu, turvallisuus ja ympäristö).
Mustankorkean ERP-järjestelmät
Mustankorkealla on käytössä kaksi toiminnanohjausjärjestelmää:
- vaakajärjestelmä
- asiakas- ja laskutustietojärjestelmä
Sain opiskeluun työnantajan täyden tuen
Mustankorkea on vastannut työnantajana todella hyvin siihen, että olen hyvin motivoitunut ja kehittymismyönteinen ihminen. Suoritin työn ohella Suomen ympäristöopisto SYKLIssä ympäristöalan erikoisammattitutkinnon jätehuollon koulutusohjelmassa.
Sain työnantajalta täydennyskoulutukseen ja myöhemmin uuteen tehtävään siirtymiseen täyden tuen. Lähipäiviä oli koulutuksen aikana parin kuukauden välein, ja näyttötehtävätkin tein Mustankorkealla. Jälkeenpäin ajateltuna koulutus toimi hyvänä perehdytyksenä jätehuoltoalalle ja antoi syvempää näkemystä eri aiheisiin ja Mustankorkean toimintoihin.
”Täydennyskoulutus toimi hyvänä perehdytyksenä jätehuoltoalalle ja antoi syvempää näkemystä Mustankorkean toimintoihin.”
Salla Leskinen, ERP- ja ympäristöasiantuntija

Ihanat työkaverit!
Mustankorkealla jokainen saa olla sellainen kuin on. Koen olevani aika rauhallinen ja ehkä hiljaisenpuoleinenkin tyyppi, ja siksi töissä tulee keskityttyä töihin. En ole kuitenkaan kokenut tämän haittaavan Mustankorkealla millään tavalla.
Meillä on todella hyvä työilmapiiri, ja minulle on osunut kaksi aivan timanttista esihenkilöä. Esihenkilöni on arjessa lähellä, ja minulla on aina olo, että saan apua ja kysymyksiini vastauksia. Työni parhaita puolia ovatkin mielenkiintoisten tehtävien lisäksi ihanat työkaverit. Saan tehdä töitä valtavan ammattitaitoisten kollegojen kanssa. Itsehän olen vasta urani alussa ja monessa asiassa noviisi.
”Meillä on todella hyvä työilmapiiri, ja minulle on osunut kaksi aivan timanttista esihenkilöä.”
Salla Leskinen, ERP- ja ympäristöasiantuntija

Mitä ERP- ja ympäristöasiantuntija tekee?
ERP-asiantuntijana vastaan vaakajärjestelmän pääkäyttäjän tehtävistä. ERP-tiimimme ylläpitää ja hallinnoi kaikkea vaakajärjestelmän läpi kulkevaa tietoa. Vaakajärjestelmään kirjataan ylös kaikki jätekeskukselle saapuva, sisäisesti siirrettävä ja lähtevä jäte. Lisäksi vaakajärjestelmän kautta kulkeutuu tietoa esimerkiksi toiseen toiminnanohjausjärjestelmäämme.
ERP-tiimin tehtävänä on varmistaa, että jätteen kirjausprosessit toimivat ja tietojen oikeellisuus varmistetaan vaaka-asemalla. Työhöni kuuluu esimerkiksi jätemäärien seurantaa ja varastopaikkaseurantaa. Kokoan myös raportteja ja perehdytän ihmisiä järjestelmän käyttöön.
Lisäksi ERP-tiimimme tekee vaakajärjestelmään kehitystyötä, ja työviikkoni ovatkin hyvin vaihtelevia. Talvella on aikaa keskittyä enemmän kehittämistyöhön, ja viime aikoina olemme pohtineet vaakajärjestelmästä tuotettavan tiedon raportointia sekä kirjanneet ja kuvanneet jätekeskuksen prosesseja.
Lainsäädäntö vaatii tarkkaa kirjanpitoa kaikista jätteistä ja niiden liikkumisesta, ja siksi meidän on tärkeää ymmärtää, miten prosessit toimivat. Prosessien läpikäynti tehostaa omaakin tekemistämme, kun pystymme karsimaan turhaa työtä ja löytämään asiat, joissa voimme yhä parantaa.


”Lainsäädäntö vaatii tarkkaa kirjanpitoa kaikista jätteistä ja niiden liikkumisesta.”
Salla Leskinen, ERP- ja ympäristöasiantuntija
Ympäristölupa on tärkein ohjenuora
Kaikki jätekeskukset toimivat ympäristöluvan puitteissa, ja siksi ympäristölupa on Mustankorkean laatu-, turvallisuus- ja ympäristötiimiin tärkein ohjenuora. Ympäristöluvan pitää olla jokaisella hyvin hallussa. Työssä tarvitaan tarkkuutta ja tunnollisuutta, koska jätekeskuksen on toimittava tarkalleen ympäristöluvan mukaisesti. Työssäni auttaa, että tunnen hyvin vaakajärjestelmän toiminnan, koska sen kautta tuotetaan paljon myös ympäristöluvan vaatimaa tietoa.
Osallistun työssäni muun muassa jätekeskuksen lakisääteiseen vuosiraportointiin ja ympäristöluvan mukaisiin velvoitetarkkailuihin. Vastaan myös asukkaiden ilmoittamiin ympäristöhavaintoihin ja parhaillaan perehdyn omavalvontanäytteiden ottoon. Tiimimme vastuulla on myös jätekeskuksen tuholaisten ja haitallisten vieraslajien torjunta, ja tänä keväänä olemme edistäneet alueellamme suojapuuston istutuksia. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä valvovan viranomaisen kanssa.
Kaiken kaikkiaan jätehuolto on järjestetty Suomessa valtavan hyvin, ja jätteet kiertävät monella tavalla hyödyksi. Jätteistä voi tehdä paljon uusia raaka-aineita ja materiaaleja. Tuntuukin hyvältä olla mukana alalla, joka kehittyy jatkuvasti. Se näkyy myönteisesti asukkaillekin.