Ilmakuva jätekeskuksesta talvella. Taustalla näkyy metsää, taivast on melko harmaa.

Mustankorkean jätekeskuksella toimii myös tytäryhtiömme MKO Ympäristöpalvelut, joka huolehtii yritysten jätteistä. Tytäryhtiömme toimitusjohtajaksi nimitettiin 23.10.2023 Antti Leppäkorpi.

MKO Ympäristöpalvelut on nimittänyt Antti Leppäkorven toimitusjohtajaksi 23.10.2023 alkaen. Leppäkorpi tuo mukanaan vahvan yrittäjä- ja johtajakokemuksen sekä innostuksen ympäristöalan kehittämiseen. Nimityksen myötä Leppäkorpi ottaa vetovastuun MKO Ympäristöpalvelujen kasvusta ja kehityksestä. 

Antti Leppäkorpi, MBA-tutkinnon suorittanut yrittäjä ja yritysjohtaja, on luonut monipuolisen työuran eri myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Hän on toiminut urheilu- ja ympäristörakentamisen parissa sekä vastannut erilaisten alaan liittyvien tuotteiden ja palveluiden myynnistä ja maahantuonnista.  

– Näen ympäristöalan, jätehuoltopalveluiden sekä kierrätyksen olevan mielenkiintoisessa ja voimakkaassa kehitysvaiheessa. Kiertotalous on nouseva trendi, joka vaatii tuotekehityksiä ja innovaatioita. Koen, että MKO Ympäristöpalvelujen paikallisuus on suuri plussa ja odotan innolla, että pääsen hyödyntämään aiempaa kokemustani myynnin, markkinoinnin ja liikkeenjohdon osalta, kertoo Leppäkorpi. 

“Minua kiertotaloudessa kiehtoo alan nopea kehitys, tulevaisuuden mahdollisuudet sekä yrityksen paikallisuus. Työssäni parasta on liiketoiminnan kehittäminen, myynti ja markkinointi. Olen aina nauttinut näiden parissa työskentelystä, erityisesti tiimin kanssa. Tiimin tsemppaus, toisten innostaminen ja itsensä ylittäminen ovat palkitsevia kokemuksia.”

Antti Leppäkorpi, MKO Ympäristöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja

MKO Ympäristöpalvelut Oy huolehtii yritysten jätteiden käsittelystä ja kierrätyksestä. Sen tavoitteena on auttaa yritysasiakkaita tekemään vastuullisempia ja kestävämpiä valintoja omassa arjessaan.

– Pienessä yrityksessä toimitusjohtajan rooli on laaja. Siihen kuuluvat strategiset päätökset ja liiketoiminnalliset valinnat, mutta myös asiakaskäynnit ja sopimusneuvottelut. Tämän lisäksi tärkeää on tiimin tukeminen ja sparraus, jotta löydämme yhdessä uusia kasvun polkuja, Leppäkorpi kertoo. 

MKO Ympäristöpalvelut Oy on Mustankorkean tytäryhtiö, joka on perustettu vuonna 2019. Sen asiakkaista suurin osa toimii rakentamisen, teollisuuden ja kaupan aloilla. 

Tervetuloa konserniimme Antti!

Ota yhteyttä:

Antti Leppäkorpi, MKO Ympäristöpalvelut Oy, p. 040 835 86 99, antti.leppakorpi@mkoymparistopalvelut.fi