Biokaasuautoilija Jarkko Sairanen seisoo autonsa vieressä.

Jarkko Sairaselle valinta biokaasuauton ja bensa-auton välillä oli selvä, sillä hän totesi biokaasuauton päihittävän bensa-auton sekä ekologisuudessa että säästöissä.

Päätös biokaasuauton hankinnasta syntyi vertailun kautta

Uusi vai käytetty? Bensa vai biokaasu? Ja millaisissa hinnoissa liikutaan? Autonvaihtoa miettivät pyörittelevät mielessään monenlaisia kysymyksiä ennen ostopäätöstä, ja niin teki myös Uuraisilla asuva Jarkko Sairanen.

“Erilaisia vaihtoehtoja vertaillessamme vastaan tuli myös kaasuautoja, ja niiden ekologisuus alkoi kiinnostaa. Rupesimme ensin etsimään kaasuautoja käytettyinä ja totesimme, että niiden hinnat olivat aika korkeita. Huomasimme, että jos laitamme muutaman tonnin lisää, saamme uuden auton”, muistelee Jarkko. 

“Kun sitten vertailimme uusien kaasu- ja bensa-autojen hintoja, huomasimme, että hintaero niiden välillä oli tosi pieni. Päädyimme lopulta hankkimaan uuden kaasuauton”, Jarkko jatkaa.

Tästä vuonna 2019 tehdystä päätöksestä lähtien Jarkko perheineen on ajanut pääsääntöisesti biokaasulla – niin työmatkat kuin pidemmätkin reissut. Maaseudulla asuessa autolle onkin paljon käyttöä. Välillä kuskina toimii myös Jarkon vaimo, ja mukana matkustaa perheen 10-vuotias poika. 

Järkevällä ennakoinnilla pääsee biokaasuautoillessa pitkälle

Perheen edelliseen, farmarimalliseen bensa-autoon verrattuna uusi kaasuauto on ajanut aivan saman asian. 

“Käytännön tasolla eroa kaasu- ja bensa-auton välillä ei huomaa. Olen vetänyt peräkärryäkin, eikä siinä ole ollut mitään ongelmaa. Vähän enemmän autoon ehkä saa tehoja bensalla, mutta ei sillä normaalikäytössä ole merkitystä”, Jarkko kertoo.

Mustankorkean biokaasuasemat ovat Jarkon vakiopaikkoja tankkauksessa.

“Usein tankkaan Seppälästä, sillä se osuu paremmin reittini varrelle. Ihan aina kaasua ei ole sieltä saatavilla, mutta katkoista on informoitu hyvin enkä ole kokenut sitä suurena ongelmana. Kun tankkaa ennakoivasti, jää hyvin pelivaraa”, hän toteaa.

Tilaa maksuton tekstaripalvelu käyttökatkoista

Lähetä tekstiviesti BIOKAASU numeroon 18232.

Tiedotamme tekstiviestillä tankkausasemien huolto- ja käyttökatkoista.

Jos haluat peruuttaa tekstaripalvelun, lähetä viesti BIOKAASU LOPETA numeroon 18232.

Viimeisimmät tekstiviestit

  • 04.04.2024 16.59
    Hei! Seppälän tankkausasema on jälleen auki. Tervetuloa tankkaamaan!
  • 04.04.2024 09.43
    Hei, Seppälän tankkausasemalla tehdään huoltotöitä. Tankkaamaan pääse taas noin kello 17.00.

Bensaa tankkiin on tarvinnut laittaa vain 3–4 kertaa vuodessa. Kun Suomen kaasuasemien verkosto on tihentynyt, pidemmätkin matkat sukulaisten luo ovat onnistuneet hyvin biokaasulla. 

“Itä-Suomessa ei ennen ollut kaasuasemia, mutta nyt sinnekin on tullut niitä ja pääsemme ajamaan edestakaisin kaasulla”, Jarkko sanoo. 

Fiksu tapa säästää ympäristöä ja rahaa

Vaikka ekologisuus olikin Jarkolle tärkein aspekti biokaasuauton valinnassa, hän on hyvin perillä myös saavuttamistaan säästöistä.

“Tein ensimmäisenä vuonna tarkat laskelmat, joiden mukaan säästöjä tuli 1500 euroa. Nyt ei ole enää tullut pidettyä kirjaa, mutta vaikka sekä bensan että biokaasun hinnat ovat nousseet, edelleen tulee halvemmaksi ajaa kaasulla”, Jarkko sanoo.

Jarkko toivoo, että kaasuautoilu pitää pintansa siitä huolimatta, että EU:ssa on tehty päätös polttomoottoriautoilusta luopumisesta. 

“Olen pitänyt kaasuautoilua järkevänä muotona ympäristöongelmien ratkomisessa – ei sähköautoilu ole ainoa vaihtoehto ympäristön säästämisessä. Kaasun jakeluverkotkin ovat koko Suomen laajuisia. On kuitenkin jo puhuttu, että ehkä polttomoottoriautoilua ei lopetetakaan kokonaan.”

Biokaasuautoilusta kiinnostuneita Jarkko kannustaa rohkeasti kokeilemaan, vaikka aihepiiri olisikin itselle uusi ja vieras.

“Meillekin biokaasuauton hankkiminen oli hyppy tuntemattomaan ja se vähän hirvittikin, mutta hyvin kaikki on toiminut. Emme ole kokeneet mitään yllätyksiä, jotka olisivat saaneet katumaan valintaa. Biokaasuautoilu on ollut järkevä valinta ja toiminut tosi hyvin.”

Jarkko Sairanen on pitänyt kirjaa biokaasuautoilun kuluista ja todennut säästäneensä 1500 euroa vuodessa.
Ensimmäisen vuoden ajan Jarkko piti kirjaa biokaasuautoilun kuluista ja totesi säästäneensä 1500 euroa verrattuna bensa-autoon.