Elias Suhonen etsii vaatteita kirpputorilta

Jyväskyläläinen, Face The Legacy -yhtyeestä tuttu kitaristi Elias Suhonen on vannoutunut vintagen keräilijä. Hän kertoo, ettei kierrä niinkään kirpputoreja, vaan ennemmin aitoon vintageen erikoistuneita liikkeitä.

Jyväskylässä vintagea tarjoava liike on esimerkiksi helmikuussa yläkaupungille avattu The Blue Train, jonka vakioasiakas Suhonen on.

Käytetyt nahkatakit kestävät jopa 20-30 vuotta

Rokkarin mukaan tarttuvat erityisesti nahkatakit ja 80-luvun bändipaidat. Osan menneitä vuosia henkivistä vaatteistaan muusikko hankkii netistä.

– Nahkatakkeja käytän kesät talvet. Monissa uutena hankituissa nahkatakeissa on se ongelma, että ne ovat pitkään laatikkomaisia ja kestää, että ne muokkautuvat kehon mukaan. Käytetyt nahkatakit ovat kestäneet jopa pari-kolmekymmentä vuotta, joten siinä on minulle laatutakuu, että ne kestävät käytössäni. Ne myös istuvat paremmin, Suhonen sanoo.

Elias Suhonen kertoo, että tärkeimpiä kriteereitä hänelle vintage-vaatteissa onkin juuri laatu. Osa muusikon t-paidoista saattaa olla jopa neljäkymmentä vuotta vanhoja.

–  Nykyajan pikamuotipaidat menettävät muotonsa heti ensimmäisen pesun jälkeen, enkä tykkää siitä, missä oloissa niitä valmistetaan. Ei siinä ole mitään kestävää. Vanhemmista paidoista huomaa heti, että kangas on paljon laadukkaampaa. Paidat ovat myös pehmeämpiä ja mukavampia.

Myös muut vaatekappaleet tehtiin hänen mukaansa ennen laadukkaammiksi.

– Käytettynä hankitut Suomen armeijan maiharit pesevät Dr. Martensit mennen tullen, hän lisää.

Elias Suhonen etsii nahkatakkia kirpputorilta
Elias Suhosen mukaan tarttuvat vintage-liikkeistä useimmiten nahkatakit ja t-paidat.

Käytettyjen vaatteiden tarinat kiehtovat

Suhonen menee musiikki edellä, eli hankkii vain hyvien bändien paitoja ja kertoo pitävänsä siitä, että monien vintage-vaatteiden takana on tarina.

– Vaatteiden edellisiltä omistajilta kuulee joskus, mistä vaate on hankittu. Se on tosi siisti lisä tähän hommaan.

Suhoselta löytyy muun muassa Guns’N’Roses -yhtyeen ensimmäisen levyn promopaita, joka on alun perin ollut ”Gunnareiden” rumpalilla. Paita oli päätynyt musiikkiklubin ovimiehelle, joka myi sen Suhoselle. Parhaita vintage-löytöjä on ollut myös bomber-mallinen Ferrari-takki, jollainen löytyy myös Lana Del Reyltä. Takki löytyi UFFilta.

– Yleensä menen UFFille, kun tiedän, että mallisto on vaihtunut. Silloin sieltä tekee parhaat löydöt, Suhonen vinkkaa.

Vaatteiden lisäksi Suhonen etsii mm. C-kasetteja. Etsinnässä on myös vanha ghettoblaster, jolla kasetteja luukuttaa. Myös vanhat taide- ja valokuvakirjat kiinnostavat. Suhonen kiertelee puolisonsa kanssa vintage-liikkeitä huvikseen, vaikkei aina löytyisikään mitään.

– Yksi hyvä kirpputorilöytö oli seitsemänkymmentä vanhaa Suosikki-lehden julistetta, Suhonen kertoo.

Vastuullisilla vaateostoksilla kirpputoreilla

  • Pikamuodista on puhuttu jo pitkään. Vaatteiden lyhyt käyttöikä sekä vaihteleva laatu näkyvät tekstiilijätteen määrässä. Pikamuoti saastuttaa jopa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne. Samalla second handin eli vaatteiden kierrätettynä ostamisen suosio kasvaa kovaa kyytiä.
  • Tekstiiliteollisuudesta syntyy valtava määrä tekstiilijätettä. Se tuottaa myös ison osan maapallon kasvihuonepäästöistä. Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan kansalaisjärjestön Finnwatchin mukaan tekstiili- ja vaateteollisuuden osuus päästöistä on 4–10 prosenttia. Luvut ilmenevät vuoden 2022 raportista.
  • Tekstiilijätteen määrää voi vähentää meistä jokainen. Helpoimpia tapoja ovat suosia vastuullisesti valmistettuja vaatteita sekä kirpputoreja, second hand -liikkeitä ja sosiaalisen median kirppisryhmiä. Käytettyjä vaatteita verkossa myyvän megayrityksen, thredUpin laatiman vuotuisen raportin mukaan kansainvälisen second hand -markkinan odotetaan kasvavan jopa 127 prosenttia vuoteen 2026 mennessä.