Vieraslajit

Lupiini on kansallisesti haitallinen vieraslaji Suomessa, mutta luokiteltu haitalliseksi myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa. Myynti, kasvatus, hallussapito ja ympäristöön päästäminen kielletty. Tuotu alun perin Eurooppaan koriste- ja rehukasviksi.

Tunnistaminen

Tunnistaa sinisistä, vaaleanpunaisista tai valkoisista kukinnoista ja kämmenmäisistä lehdistä. Kasvaa usein tienpientareilla ja vanhoilla niityillä.

Haitat

Komealupiini syrjäyttää alkuperäisiä niitty- ja ketokasveja, muuttaa maaperää ja heikentää kasvupaikkojen monimuotoisuutta. Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi, lupaniini, voi haitata kimalaisten lisääntymistä. Kasvi vaikuttaa myös päiväperhosiin, joille lupiini ei kelpaa ravinnoksi.

Hävittäminen

Niitto ennen siemenpalkojen muodostumista esimerkiksi kesäkuun loppupuolella, juurineen kitkeminen tai toistuva katkaisu kolme kertaa kasvukauden aikana. Kasvijätteen voi jättää maahan, jos niitto on tehty ennen ruskeita siemeniä. Jos kasvissa on jo siemenet, se täytyy hävittää pussitettuna vieraslajijätteenä.

Jättipalsami on EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji, joka tullut alun perin Aasiasta. Kasvatus, myynti ja levittäminen kielletty koko EU-alueella.

Tunnistaminen

1–3 metriä korkea, mehevävartinen kasvi, jossa vaaleanpunaiset tai valkoiset kukat. Varsi on ontto ja napsahtaa helposti poikki. Kasvaa rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla. Lisääntyy ja leviää ainoastaan siemenistä.

Haitat

Valtaa helposti jokivarsia ja kosteikkoja, syrjäyttää alkuperäiset kasvit ja lisää eroosiota jokien varsien kosteikoilla vaikuttaen jopa taimenten kutusorakoihin ja kuoriutuviin kalanpoikasiin. Metsänuudistamisessa jättipalsami voi tukahduttaa puun taimia.

Hävittäminen

Kitkeminen ennen kukintaa ja siementämistä, kasvin voi myös vetää irti juurineen. Torjuntatyöt kannattaa aloittaa kesä- heinäkuussa ja jatkaa syksyyn saakka. Kitkentä- tai niittotalkoot kannattaa tehdä 2–3 kertaa kasvukauden aikana. Jättipalsami on helppo laji kitkeä, sillä se irtoaa maasta helposti, eikä erityisiä suojavarusteita tarvita. Suurilla alueilla toimii parhaiten säännöllinen ja useita vuosia jatkuva niitto, kunnes uusia kasveja ei enää ilmaannu.

Torjunnasta syntyvä kasvijäte ei aiheuta leviämisriskiä, kun torjunta tehdään viimeistään kukinta-ajan alkaessa ennen siemenien muodostumista. Tällöin vieraslajijätettä ei tarvitse kuljettaa pois, vaan se voidaan maaduttaa kohteessa. Myöhemmin hävitettäessä leikkuujäte on säkitettävä ja tuotava vieraslajijätteenä jätekeskukselle.

Jättiputkiryhmään kuuluvat armenianjättiputki, kaukasianjättiputki ja persianjättiputki ovat EU:ssa haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja. Niiden kaikki ylläpito ja kasvatustoimet on kielletty.

Tunnistaminen

Jättiputket ovat 3–4 metriä korkeita kasveja, joilla on suuret liuskaiset lehdet ja valtava valkoinen sarjakukinto. Jättiputken varsi on läpimitaltaan jopa 10 senttiä paksu ja karvainen. Jättiputkien erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa jopa asiantuntijoille, mutta torjunnan kannalta niiden tarkka tunnistus ei ole välttämätöntä. On kuitenkin tärkeää erottaa ne alkuperäisistä lajeistamme ukonputkesta, karhunputkesta ja väinönputkesta, jotka ovat kaikki selvästi pienempiä.

HUOM! Jättiputkiryhmä käsittää kaikki jättiputkiin kuuluvat lajit: kaukasianjättiputken, persianjättiputken ja armenianjättiputken. Jättiukonputki on vanha termi, jota ei enää käytetä, sillä jättiputkia ei saa sekoittaa luontoomme kuuluvaan ukonputkeen, sillä se ei ole haitallinen vieraslaji.

Haitat

Katkaistaessa kasvinestettä voi roiskahtaa iholle tai silmiin. Se voi aiheuttaa auringon valossa vakavia palovammojen kaltaisia iho-oireita tai silmiin joutuessa näkövammoja. Jättiputket myös valtaavat elintilaa ja syrjäyttävät alkuperäisiä niittykasveja. Laajat esiintymät voivat estää alueen virkistyskäytön, kuten kalastuksen tai liikkumisen jokivarsilla, sekä ulkoilun kasvustojen läheisyydessä. Ne voivat myös alentaa tontin arvoa.

Hävittäminen

Käytä aina suojavarusteita kuten suojalaseja, pitkähihaisia vaatteita ja tiiviitä käsineitä! Lajin hävittäminen on työlästä, mutta mahdollista. Torjunta kannattaa aloittaa heti, kun kasvin havaitsee! Pienet yksilöt voi poistaa jo keväällä pistolapiolla kaivamalla juuri kokonaan tai 10–20 sentin syvyydestä. Myös toistuva niittäminen heikentää kasvin elinvoimaa hiljalleen. Jos kasvi ehtii kasvattaa kukinnon, on tärkeää poistaa se ennen siementen kypsymistä, jotta siemenet eivät pääse leviämään. Koska jättiputket lisääntyvät vain siemenestä, voi jo kukintojen poistolla olla tehokas vaikutus.

Torjunnasta syntyvä kasvijäte ei aiheuta leviämisriskiä, kun torjunta tehdään viimeistään kukinta-ajan alkaessa. Kukinnossa ei saa ole siemeniä ja on huolehdittava, että maasta irrotettu kasvi ei pääse juurtumaan uudelleen. Tällöin vieraslajijätettä ei tarvitse kuljettaa pois, vaan se voidaan jättää torjuntakohteeseen maatumaan. Muulloin jätteet on tuotavat Mustankorkealle vieraslajeina ja jätteitä on käsiteltävä varoen, ettei vieraslajien leviämistä tapahdu myöskään kuljetuksen yhteydessä!

Viitapihlaja-angervo on kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji Suomessa, samoin kuin siitä jalostettu pikkupihlaja-angervo. Kasvatus, myynti ja luovutus kielletty. Tuotu Eurooppaan alun perin koristepensaaksi.

Tunnistaminen

1–2 m korkea pensas, jossa pihlajamaiset lehdet ja suuret valkoiset korkeat kukinnot. Kasvi leviää voimakkaasti maavarsien avulla ja sen juuret ulottuvat syvälle maahan. Menestyy Suomessa Lappia myöten.

Haitat

Muodostaa laajoja, varjostavia kasvustoja, syrjäyttää alkuperäistä kasvillisuutta ja vähentää monimuotoisuutta. Muuttaa myös aluskasvillisuutta merkittävästi, koska tiheä kasvusto estää muiden kasvien valonsaantia. Leviää helposti puutarhajätteen mukana.

Hävittäminen

Viitapihlaja-angervo on haastava hävitettävä. Leviämistä voi hidastaa leikkaamalla kasvi vuosittain maata myöten alas 3–4 kertaa kasvukauden aikana usean vuoden ajan. Hävittämistä voi tehostaa myös kaivamalla juurakot pois. Kasvin kaikki osat pakataan tiiviisti suljettuun säkkiin ja tuodaan vieraslajijätteenä.

Jos viitapihlaja-angervon leikkaa ennen kukintoa, voi oksat hävittää puutarhajätteenä risuissa. Silloin on tärkeää, että oksajätteen seassa ei ole kukintoja, juuria tai maanvarsia. Jos kukat ovat ehtineet jo muodostua, on työläämpi vaihtoehto erotella kasvista pois huolellisesti kukinnot ja siemenet. Tällöin kukinnot otetaan vastaan maksullisena vieraslajijätteenä ja oksat risujätteenä. Näin toimien oksia ei tarvitse säkittää.

Kurtturuusu on kansallisesti haitallinen vieraslaji Suomessa. Kasvatus ja myynti kielletty. Tullut alun perin koristekasvina Itä-Aasiasta.

Tunnistaminen

Tiheä ja piikikäs 0,5–1,5 metriä korkea pensas, jossa paksut, ryppyiset lehdet ja isot vaaleanpunaiset tai valkoiset kukat. Oranssit tai punaiset isokokoiset kiulukat. Esiintyy koristekasvina istutuksissa, teiden pientareilla sekä ympäristöön karanneena erityisesti merenrannoilla. Älä sekoita orjanruusuun, joilla on piikkejä selvästi harvemmassa ja jotka ovat muodoltaan käyriä.

Haitat

Valtaa rantoja ja dyynialueita muodostaen tiheitä kasvustoja. Uhkaa monia harvinaisia rantakasveja ja vaikeuttaa liikkumista. Uhkaa myös hietikkorantojen hyönteisiä viemällä elintilaa kasveilta, joilla hyönteislajit elävät. Voi aiheuttaa myös merkittäviä muutoksia maaperän ravinnetasapainoon.

Hävittäminen

Torjunta vaatii sitkeyttä ja useamman vuoden! Pienet yksilöt on helppo kiskoa käsin, mutta kookkaammat on hävitettävä esim. oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten. Lopuksi kaivetaan ylös vielä juurakko. Laajalle levinneet kurtturuusut kannattaa hävittää koneellisesti traktorin avulla.

Näivettäminen on myös hyvä vaihtoehto, siinä uusi kasvusto leikataan alas useita kertoja kasvukaudessa tämän seurauksena juuristo menettää kasvuvoiman ja kuolee vähitellen. Uusia tuoreita kasvinosia, jotka ei sisällä juuria tai siemeniä ei tarvitse viedä pois. Muussa tapauksessa kasvijäte on tuotava Mustankorkealle vieraslajijätteenä.

Japanintatar on EU:ssa haitallinen vieraslaji. Kaikki hallussapito, kasvatus ja myynti kielletty.

Tunnistaminen

2–3 m korkea, ontto bambumainen varsi, suuret kolmiomaiset lehdet. Kasvustot tiheitä, juurakko laaja ja voimakaskasvuinen. Japanintatarta esiintyy monissa erilaisissa kasvupaikoissa, suosii valoisia paikkoja mutta kasvaa myös puolivarjossa. Tattaret ovat usein merkki entisestä asutuksesta tai siitä että niiden juurakoita on tuotu puutarhajätteen mukana luontoon.

Haitat

Laajat kasvustot syrjäyttävät kaiken muun kasvillisuuden. Kasvin valtava ja voimakas juuristo rikkoo myös rakenteita, kuten asfalttia ja perustuksia. Jokien ja purojen varsilla aiheuttavat myös eroosiota ja maa-ainesten kulkeutumista vesistöihin, mikä voi olla uhka mm. taimenten kutusorakoille.

Hävittäminen

Tatarten hävittäminen on erittäin vaikeaa syvälle ulottuvien juurten vuoksi. Kasvin ollessa pieni, taimet voi kiskoa maasta juurineen käsin. Juurakon kasvuvoimaa voi heikentää katkaisemalla kasvusto toistuvasti alas ja peittämällä sen mustalla muovilla 3–4 vuodeksi. Hankalissa kohteissa voi joutua turvautumaan torjunta-aineita käyttäviin ammattilaisiin. Japanintatar ei muodosta itävää siementä, leviä varsista, eikä lehdistä, joten ne voi jättää paikoilleen maatumaan tai kompostoida. Juuren osat ja juurakot säkitetään ja tuodaan vieraslajijätteenä.

Joskus kasvustoja kontrolloidaan laiduntamalla lampaita. Tällöin edellisen vuoden japanintartarin varret tulee poistaa, sillä ne ovat veitsenteräviä eläimille. Laidunnus ei välttämättä yksin riitä kasvin hävittämiseen, vaan se on osa pitkäaikaista torjuntaa.

Espanjansiruetana on haitallinen vieraseläinlaji Suomessa. Ei saa tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta. Levinnyt Etelä-Euroopasta ihmisen mukana tahattomasti myös meille Suomeen.

Tunnistaminen

Iso ruskea tai punaruskea etana, väritön limaton ja kestävä rakenne, yleensä 7–14 cm pitkä. Hengitysaukko on oikealla kyljellä kilven puolivälissä etupuolella. Yleensä liikkuvat joukoittain – kun löytää yhden, on lähistöllä muitakin. Ei saa sekoittaa suurikokoiseen ukkoetanaan, joka on usein lähes musta ja kuuluu Suomen alkuperäiseen lajistoon.

Haitat

Espanjansiruetanalle kelpaa monenlainen ravinto, minkä takia se voi aiheuttaa suuria tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Se syö koriste- ja hyötykasvien lehtiä, kukkia ja sipuleita sekä eläinten raatoja. Joissain tutkimuksissa on havaittu, että voi risteytyä muiden etanoiden kanssa ja aiheuttaa näin haittaa alkuperäisille lajeille. Espanjansiruetanan erittämä lima voi sisältää bakteereita (mm. listeria), jotka voivat olla haitallisia sekä ihmisille että kotieläimille.

Hävittäminen

Kerääminen esimerkiksi pitkävartisilla grillipihdeillä tai suojakäsineet kädessä. Eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, minkä vuoksi ne pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti. Suositeltavia tapoja ovat esimerkiksi kiehuvaan veteen upotus, etanoiden päälle runsaan kiehuvan veden kaataminen tai nopea ja kova kivenisku. Etanat pussitetaan ja tuodaan vieraslajijätteenä. Pienen määrän etanoita voi hävittää kotitalouksissa myös tiukasti pussitettuna sekajätteenä.

Etanoita ei saa jättää pihoille, sillä ne houkuttelevat muita etanoita! Jos etanat ovat saastuttaneet laajoja alueita, voidaan maata joutua kuorimaan. Myös koirankakat tulisi kerätä luonnosta, sillä ne ovat espanjansiruetanoiden ravintoa. Jos jätät kakat ympäristöön, ruokit samalla vieraslajia!

Isotuomipihlaja ei ole haitallinen (ei kansallinen eikä EU), mutta on vieraslaji ja tarkkailulistalla. Lajin myynti ja kasvattaminen ovat yhä sallittuja, mutta suositus on korvata kasvi muilla lajeilla, koska sen leviämisriski on suuri. Kaikkia vieraslajeja koskee myös ympäristöön päästämisen kielto.

Tunnistaminen

2–6 m korkea tiheä- ja pystyhaarainen pensas, jonka lehdet ovat soikeat ja kevyesti sahalaitaiset. Valkeat kukkatertut keväällä ja tummansiniset marjat kesällä. Laji on suosittu etenkin aidanne- ja massakasvustoissa. Älä sekoita marjatuomipihlajaan, joka on matalampi ja puumaisempi.

Haitat

Isotuomipihlaja lisääntyy tehokkaasti siemenistä, joita linnut kuljettavat uusille alueilla sekä leviää juurivesoilla ympäristöönsä. Isotuomipihlaja kasvustot syrjäyttävät kuivien kangasmetsien ja harjujen alkuperäisiä lajeja erityisesti valoisilla kasvupaikoilla sekä voi muuttaa kasvillisuusrakennetta ja koko elinympäristöä.

Hävittäminen

Lajin viljelystä tulisi vähitellen luopua ja korvata se jollain muulla kasvilla. Torjuntatoimet tulisi keskittää etenkin luonnonsuojelualueisiin. Metsänhoitotoimien yhteydessä tehokkainta on kasvin koneellinen poisto juurineen. Leviämistä voi hidastaa myös katkaisemalla isotuomipihlajan vesat tyvestä ennen kukintaa ja marjojen muodostumista. Työ täytyy uusia säännöllisesti, sillä vesominen voi olla voimakasta. Kasvijätteet vietävä pussitettuna vieraslajijätteenä.