Ilokaasupulloja kasassa jätetynnyrin pohjalla.

Ilokaasupulloja voi löytää lojumasta luonnosta, varsinkin näin kesäaikaan. Ilokaasupullojen kerääminen ja kierrättäminen ovat herättäneet kysymyksiä Mustankorkean asiakkaissa. Puistosta tai ojasta löytyneet ilokaasupullot tulee ilmoittaa ympäristöviranomaiselle tai tuoda itse maksutta Mustankorkean lajittelupihalle tai Laukaan pienjäteasemalle, joissa ne lajitellaan vaarallisena jätteenä.

Asukkaiden tekemät ilokaasupullohavainnot ovat lisääntyneet, ja myös Mustankorkean asiakaspalvelusta on tiedusteltu, minne pihoilta löytyneet ilokaasupullot tulisi löytäessä viedä, ja kuka niiden siivoamisesta on ylipäätään vastuussa.

Ilokaasupulloista tulee lähtökohtaisesti ilmoittaa oman kunnan ilmoituskanavassa tai palauttaa pullot viranomaiselle, kuten poliisille. Yksittäiset tai omasta kotitaloudesta löytyvät pullot voi myös itse tuoda Mustankorkean lajittelupihalle tai Laukaan pienjäteasemalle maksutta.

Myös Mustankorkean jätekeskuksella on huomattu ilokaasupullojen lisääntynyt määrä.

– Olemme ottaneet tänä vuonna tähän mennessä viikoittain vastaan useita, toisinaan jopa kymmeniä, ilokaasupulloja niin asukkailta kuin poliiseiltakin. Tänä vuonna lähes 400 kilon edestä, joka tarkoittaa noin 300 pulloa, kertoo Mustankorkean palvelupäällikkö Eveliina Kirmanen.

Jos havitset pihalla ilokaasupulloja, ilmoituksen voi tehdä roskaantuneen alueen kunnan viranomaisille. Useimmissa kunnissa ensisijainen ilmoituskanava on sähköinen palautepalvelu.

Ilokaasun päihdekäyttö lisääntynyt nuorilla

Ilokaasu on typen happiyhdiste ja käytettäessä hajuton, mauton ja väritön kaasu. Sitä myydään usein joko 8 gramman tai 670 gramman patruunoina. Ilokaasua käytetään muun muassa terveydenhuollon tarpeisiin sekä elintarvikkeena leivonnassa. Päihdekäyttöön ilokaasua ei saa kuitenkaan myydä.

Näiden käyttötarkoitusten lisäksi ilokaasun sosiaalinen päihdekäyttö on Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan lisääntynyt, varsinkin nuorten keskuudessa. Tämän vuoksi ilokaasupulloja löytyy nyt enemmän luonnosta. Ilokaasupullohavaintoja on tehty myös jalkautuvan nuorisotyön parissa.

– Ilokaasun imppaaminen nostaa ilmiönä välillä päätään ja tällöin pulloja näkyy rannoilla, koulujen pihoilla sekä asuinalueilla, kertoo erityisnuorisotyöntekijä Minna Junttila.

Junttila muistuttaa, että ilokaasun päihdekäyttö voi olla vaarallista. Luonnosta löytyvän pullon kerääminen ei kuitenkaan sitä ole, kunhan sen vain lajittelee oikein.

Näytä artikkeli

Puolikuva lippalakkisesta henkilöstä, joka hymyilee kiipeilypuiston edustalla.
Erityisnuorisotyöntekijä Minna Junttila muistuttaa ilokaasun päihdekäytön vaarallisuudesta.

”Ilokaasun imppaaminen nostaa ilmiönä välillä päätään ja tällöin pulloja näkyy rannoilla, koulujen pihoilla sekä asuinalueilla.”

Minna Junttila, erityisnuorisotyöntekijä, Jyväskylän kaupunki

Ilokaasun käyttäminen päihtymistarkoituksessa on vaarallista. Ilokaasun toistuva ja pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa vakavia neurologisia oireita, jotka voivat olla pahimmillaan pysyviä. Ilokaasu voi vaikuttaa liikkumiskykyyn, kuten kävelyyn ja tasapainoon. Ilokaasun toistuva päihdekäyttö aiheuttaa myös B12-vitamiinin toiminnallisen puutoksen ja hermovaurio-oireiston.

Lähde: Tukes

Ilokaasu räjähtää puristuessaan

Ilokaasupullon, kuten minkä tahansa kaasupullon lajitteleminen väärin aiheuttaa räjähdys- ja paloriskin. Varsinkin, jos pulloon on jäänyt nestettä tai painetta, on riski suuri.

– Ilokaasupulloa on turvallista käsitellä, mutta se aiheuttaa räjähdysvaaran puristuessaan. Tämän takia niitä ei saisi missään nimessä jättää luontoon. Jokainen voi miettiä millaisen riskin puistoon jätetty ilokaasupullo aiheuttaa, jos sen yli ajaa epähuomiossa ruohonleikkurilla, Kirmanen kertoo.

Pullon tyhjyydestä voi olla vaikea varmistua, eikä kaikkia pulloja kyetä saamaan täysin tyhjiksi. Tämän vuoksi myös tyhjiltä vaikuttavat ilokaasupullot on syytä lajitella vaaralliseen jätteeseen, eikä esimerkiksi sekajätteeseen tai metallinkeräykseen. Ilokaasu rinnastetaan aerosoleihin.

– Ilokaasupulloja voisi verrata spraymaalipulloihin tai hiilihapotuspulloihin. Ne eivät aiheuta vaaraa, kun niitä käsitellään oikein. Kaikki nämä lajitellaan aerosoleihin, joihin kuuluvat myös hiuslakat, partavaahdot sekä retkikeittimien vajaat kaasupatruunat, Mustankorkean logistiikkapäällikkö Antti Anhava toteaa.

Nainen pitelee lajittelupihalla kahta ilokaasupulloa lähellä kameraa.
Ilokaasupulloja on eri kokoisia. Huolestuttavaa on se, että ilokaasusäiliöiden koot ovat suurentuneet. Suuren koon myötä ilokaasun käyttömäärät yhden illan aikana ovat kasvaneet suuriksi.