Asiakaspalvelija

Etsimme noin kahden vuoden mittaiseen opintovapaan sijaisuuteen ASIAKASPALVELIJAA VAAKA-ASEMALLE. Jatko on mahdollinen. Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Vaaka-asema on asiakkaan ensimmäinen kontakti jätekeskukselle tultaessa. Vaaka-asemalla opastetaan asiakkaita ja ohjeistetaan jatkamaan oikeaan paikkaan jätekeskuksen alueella. Opastuksen lisäksi tehtäviin kuuluu kuorman tarkastusta, asiakkaan tietojen käsittelyä ja kassanhoitoa. Vaaka-aseman järjestelmä on vaihtumassa uuteen syksyn 2022 aikana ja vaaka-aseman henkilöstö on tärkeässä roolissa käyttöönottovaiheessa. Uusi järjestelmä mahdollistaa monipuolisesti myös digitaalisten palveluiden käyttöönoton ja koko vaakatiimi on tulevina vuosina tiiviisti mukana uudistuvien palvelumallien suunnittelussa.

Odotamme sinulta:

Odotamme kaikilta työntekijöiltämme tinkimätöntä palveluasennetta. Hyvä asiakaspalvelukokemus on meille kunnia-asia, eikä huono päivä koskaan näy asiakkaalle asti!

Tehtävässä tarvitaan myös:

– Kokemusta asiakaspalvelutehtävistä ja mielellään rahan käsittelystä
– Järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta
– Hyviä yhteistyötaitoja ja halua kehittää omaa työtä
– Kykyä sopeutua vaihtuviin työtilanteisiin; ruuhka-aikaan tarvitaan keskittymiskykyä ja paineensietokykyä, kun taas hiljaisemmat hetket vaativat joustavuutta tarttua monipuolisiin työtehtäviin
– Kokemusta erilaisten järjestelmien käyttämisestä työssä ja positiivista asennetta IT-järjestelmiä kohtaan; järjestelmät eivät tee työtämme vaan toimivat työkaluinamme!
– Mahdollisuutta työskennellä työvuorosuunnitelman mukaisesti kokopäiväisessä kaksivuorotyössä, kesäaikaan myös lauantaisin.

Kiinnostus toimialaa kohtaan on tietenkin plussaa, aiempaa kokemusta ei edellytetä.

Kiinnostuitko?

Tukena työssäsi on koko vaakatiimi ja muu Mustankorkean väki. Käytössäsi ovat kattavat työterveys- ja hyvinvointipalvelumme, joilla haluamme tukea työhyvinvointia niin työssä kuin vapaallakin. Noudatamme Avainta Ry:n työehtosopimusta.

Mustankorkean jätekeskus ja lajittelupiha sijaitsevat osoitteessa Ronsuntaipaleentie 204. Huomioithan, että joukkoliikenteellä ei pääse perille saakka.

Ilmoittelussa kumppanina toimii Adecco Oy, mutta hakemukset osoitetaan suoraan Mustankorkealle. Hae tehtävää viimeistään sunnuntaina 17.7.2022 lähettämällä hakemuksesi osoitteeseen rekry@mustankorkea.fi. Liitä hakemukseen CV:si palkkatoiveineen. Kerrothan hakemuksessasi, milloin pystyt aloittamaan työt.

Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstöpäällikkö Taira Matilainen / 0505907808 tai rekry@mustankorkea.fi. Yhteydenotot puhelimitse viikolla 27 ja sähköpostitse viikolla 28.

Mustankorkea Oy on neljän kunnan omistama jäteyhtiö, joka vastaa alueen yli 170 000 asukkaan päivittäisistä jätehuoltopalveluista Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa. Vastuullamme on jätteiden keräys, kuljetus, vastaanotto, käsittely ja hyödyntäminen sekä jäteneuvonta. Lisäksi tuotamme paikallisista biojätteistä liikennepolttoainetta, biokaasua, sekä multatuotteita yksityis- ja ammattilaiskäyttöön. Mustankorkean liikevaihto oli vuonna 2021 noin 16,7 M€ ja yhtiömme työllistää tällä hetkellä yli 40 henkeä.