Viime perjantaina alkanut tietoliikenteen häiriö sai ongelmiin niin biokaasulaitoksen kuin kompostointilaitoksenkin. Varotoimenpiteenä laitokset jouduttiin ajamaan hetkellisesti alas.

– Vikaa korjattiin viikonlopun ja maanantain aikana, ja se onnistuttiinkin paikallistamaan ja tekemään tarvittavat korjaustoimenpiteet. Seppälän tankkausasema jouduttiin silti sulkemaan ja asiakkaita varoitettiin vajaista tankillisista myös jätekeskuksen asemalla, kertoo biokaasulaitoksen laitospäällikkö Timo Kautto.

Biokaasu- ja kompostointilaitosten toiminta perustuu biologiseen prosessiin, jonka ympärillä on paljon tekniikkaa. Biologinen prosessi on herkkä tuotantoketjukokonaisuus. Tietoliikennehäiriön vuoksi koko biologinen käsittelyprosessi jouduttiin hetkellisesti ajamaan alas, eikä prosesseihin pystytty vastaanottamaan jätteitä.

– Viikonloppuna uutta jätemateriaalia ei saatu syötettyä biokaasureaktoreihin häiriön takia. Tästä syystä kaasuntuotanto hiipui. Prosessien normaalille tasolle saaminen kestää aina muutaman päivän. Tavanomaisessa tuotantokapasiteetissa ollaan todennäköisesti loppuviikosta eli maalis-huhtikuun vaihteessa, arvioi Kautto.

Hetkellinen alasajo jätteenkäsittelyprosesseissa tarkoittaa myös häiriötilannetta, josta tiedotetaan ympäristöviranomaisille. Tilanteessa ensiarvoista on taata laitosten turvallinen toiminta sekä ehkäistä mahdolliset ympäristöhaitat. Esimerkiksi hajuhaitat saattavat olla häiriötilanteissa mahdollisia. Näiltä kuitenkin vältyttiin ja laitoksia pystyttiin käyttämään hallitusti myös häiriötilanteen ajan.